tiistai 10. toukokuuta 2011

Kuvia tällä kertaa

Morjens,

tänään helteisenä tiistaina laitan vain muutamia kuvia keväältä.

Tässä ekana likan housut, jotka tein yhtenä iltana. Kangas oli hankittu ajat sitten ja likka oli kasvanut, joten lahkeisiin keksittiin persoonallinen ratkaisu, joka on muodikas.



Ja nämä kuvat ovat lenkkireissulta parin viikon takaa.



Ja lopuksi vielä puhjennu rengas, joka otti vähän lämpöä...

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Ruostetta ja reikiä

Siinähän se sitten tulikin.
Ei ole väykyn voittanutta ruosteiden määrässä. Eilen mentiin Järvenpäähän mese.fi Rassausmiittiin. Ensinnäkin oltiin 3 tuntia myöhässä, koska isäntä ei kotiutunut töistään kuin vasta lauantaina iltapäivällä. No, perillä sitten ajateltiin asentaa väykkyyn vetokoukku, joka olikin ostettu jo valmiiksi KL-varaosilta. Pari tuntia äijät ensin taistelivat puskurin kanssa, kun se ei suostunut irtoamaan millään. Lopulta kaikki paljastui. Puskuri lähti irti ja samalla tuli esiin mieletön määrä ruostetta. Reikiä oli siellä sun täällä takakotelot täynnä. Vetokoukun asennus jäi sitten siihen ja minä menin jäähylle pihalle muutamaksi seuraavaksi tunniksi. Hermot ei kestäny sitä kamaluutta. Ja nyt muka pitäisi vielä ajaa ilman puskuria, ei tuu kauppoja!
Tässä muutama miehen ottama kuva:

Etupuskurin alta vois paljastua toinen mokoma samaa kategoriaa, mut eipä tutkita sitä nyt...

Tänään oli kyl kiva keli, oltiin likan kaa kukkapenkissä ja poistettiin siitä yksi purontapainen, siinä ku ei vesi oikein pysynyt. Kissat tuhosivat juodessaan pohjamuovin, vaikka se oli ihan allasmuovia.Tilalle laitettiin palju, ilman mitään erikoisia kommervenkkejä. Vesi on helppo vaihtaa. Katotaan nyt, millainen siitä sitten tulee, kunhan kesä etenee.

Jännittyneinä odotamme, onko Gilla kantava vai ei, oireet on kyllä samanmoisia kuin edellisten pentujenkin aikaan, joten toivotaan parasta. Viikon päästä pitäisi kyllä jo alkaa näkyä...

Nyt vielä pihalle, kun lämpöä riittää.