Mä kärsin eroahdistuksesta, jotkut kutsuu sitä myös nimellä tyhjän pesän syndrooma. Täysin järjetön asia. Sitä luulis, että on iloinen kun lapset kasvaa ja lähtee omille teilleen. Mutta en minä. kuljen huoneesta toiseen kuin orpo piru enkä saa mitään loogista aikaan. Miten kauan tätä jatkuu, ei voi juosta joka ilta poissa kotoakaan, kun koirat tarttee huomiota. Olen alkanut puhua niille, todella typerää. -mennääs nyt laittaa pyykit narulle, käydään syöttää kanat. Ja siellä sit kyselen kanoilta niiden kuulumisia. Aamuisin kyselen, miten ne nukkui yön... voi vittu hei!!!
Tänään paistoin lettuja. Tytär halus niitä, eikä osannut tehdä taikinaa. Joten neuvoin häntä samalla, kun tein itselleni taikinan myös. Niitä jäi sit huomiseksikin.
Syksyn pimeys alkaa vaivata mua. Väsyttää ja olis aika mennä talviunille. Mut on vaan yritettävä kevättä kohti. Jostain kumman syystä siinä taitaa kyllä olla vielä talvi välissä.
Mun tarttis tosissaan alkaa tehdä koirille petejä. Olen suunnitellu tonne makkariin niille isot pedit. Toteutus vaan uupuu vielä.
Ei sillä, ei mulla ole vielä ton makuuhuone/työhuone kompleksin värimaailmakaan selvillä.
Kääk, tajusin just, että mulla on ostettuna olohuoneen uudet verhot. Ne tarttis kyl kans saada ommeltua. Niistä tulee upeat. Ei mitään ihmeellistä, mut muuttaa olohuoneen ilmettä radikaalisti. Mies ei kyl kamalasti väreistä innostunut, mutta luulen kyllä, että kokonaisuutena siitä tulee hyvä. Kunpa vaan saisk miehen ylipuhuttua siihen, että keittiöön sopis oranssit ovet....
Äh, kohta nukkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti