Surettaa tollainen. Vähä vähältä kaikkoo kaikki suuret artistit, tällä kertaa vuoro oli Gary Mooren lähteä. Jotenkin ku noi suuruudet lähtee, niin sitä tajuaa itte oman pienen elämänsä kääntyvän loppua kohti. Toivoo tietty, että aikaa olisi vielä vaikka mihin, mutta päivät valuu ohi huomaamatta ja kohta huomaa, ettei elämässään ehtinyt tehdä mitään. Niin paljon jää kokematta. Yrität juosta ja silti huomaat kahlaavasi juoksuhiekassa.
Mooren biisit on mielettömän kauniita, ne lumoaa kerta toisensa jälkeen. Harmi, ettein nykyartisteista juuri kukaan yllä samalle tasolle. Ja mitä kauemmas tulevaisuuteen mennään, sitä harvempi yltää samalle tasolle. Kuten joku jossain toisaalla kirjoittikin, olisi arvostettu muusikko saanut kohdata arvoisensa lopun, eikä noin julmasti viinan kirousta.
Tänään ei osaa muuta sanoa. Ehkä huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti