sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Sunnuntai-illan ratoksi

Illan hämäryyttä kaikille teille. 

Tää päivä on menny ihan itte edestään. Likka lähti siskonsa ja isänsä luo Savoon, eli tiedossa yksinäinen viikko. No, ehkä saa tehtyä kaikkia keskeneräisiä juttuja taas valmiiks. Tai sit ei. Flunssan paska vaan ei oikein ota laantuakseen. Yskä on enää pahin häiriötekijä, ja tolkuton väsymys. Mua hirvittää muutenkin, kun tiistaina olis töitten suhteen terveystarkastus. Vituttaa jo valmiiks, kun tietää, että ne valittaa verenpaineesta ja painosta.:( Tämä ja eilinen päivä meni sitten täysin lusmutessa. Eilinen meni vielä niin raskaasti rentoutumisen piikkiin, että nukuttiin äijäkullan kanssa suurin osa päivästä :o Tänään sentään vein likan junalle ja kävin koirien kans naapuritontilla pyörimässä. Saivat koiruudet juoksennella vapaana. 

 Illan tullen annoin koirille vielä vähän luita purtavaksi. Tässä näkee miten hienohelma Gillallekin maistuu kunnon lihaisa luu, vaikka muuten nirsoilee älyttömästi sapuskojen kanssa.
 Kaikenlaista keskeneräistä on meneillään. Tässä on mun villasukkaviritys. Miehelle tein muutama vuosi sitten mese-sukat. Ne oli niin rakkaat, että se kulutti ne puhki. Laiskana ja nihilistinä otin varret ja huomasin, että mullahan on samaa lankaa vielä jälellä. Joten otin ja neulon niihin uudet terät, kuten ennenvanhaan köyhään aikaan tehtiin. Paluu menneisyyteen.... Tiiä sit riittääkö lanka, joutuu varmana tekemään kärjen erivärisestä :D


Ja tässä toinen keskeneräinen... siit ei pal puuttuis...

Tämmöinen keräkin odottaa tekijäänsä.. Tuosta olis tarkoitus tehdä koirille uus lelukoppa. Ei kai siihen pal tartteis ku aloittais vaan, mutta mä en oo jaksanut. Tää tauti iski kyl todella pahaan väliin ja moni homma on nyt jäissä :( Tuo on vähän harmillista kudettakin, kun siinä on toinen puoli valkoinen ja toinen mustakirjava. Se mustakirjava tarttis saada kokoajan pysymään päälläpäin..Noo, sen näkee sit, mitä siitä tulee. Mietin myös sitä, tarttisko se koko kude halkaista, ettei tuu liian paksu? Mutta toisaalta se sais olla aika vankkaa tekoa si. Ku kuitenki koirat sitä möyhentää :)

Jaahas, se olis aika illan tyhmän leffan ja aamusta rämpiä taas töihin. No can do.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti