Kawa kuoli pari viikkoa sitten. Kuukautta aiemmin se sai yhden kohtauksen, sit oli pari viikkoa ihan ok, yskähteli vaa välillä. Sit sai uuden kohtauksen ja se vei. Harmittaa, kun ei ollut kuin 8,5 v vanha, mutta toisaalta ei onneksi ehtiny sairastella sen enempää. Luultavimmin syynä oli ehkä kuitenkin sitten keuhkoissa ollut kasvain tms, syytä ei alettu tutkimaan sen enempää, menny mikä menny.
Kawa jätti pirun ison aukon perheeseen. Sen häsellystä jäi kaipaamaan kaikki. Tuntuu kuin ei asunnos koiria olis lainkaan, kun ei oo isoo poikaa pyörimässä joka paikassa tiellä ja haukkumassa kaikkee liikkuvaa.
No, jotta kaikki olis mahdollisimman vaikeaa, Nippe sai eilen kohtauksen. En tiedä mikä tuli, olisko ollu rytmihäiriö tms. Jonkun aikaa värisi koko koira ja sen jälkeen se on ollu äärimmäisen väsyny. Eilen illal jo mietin pitääkö lopettaa, mutta niin vaan tuo vieläkin on elossa. Väsynyt tosin, mutta syö, juo ja käy ulkona, tosin vanhoin hatarin askelin. Mutta ruoka maistuu kuitenkin, joten kamalan pahana ei oo, tosin nukkuu enimmäkseen tai kattelee makoillen maailmaa.
Ehkä Nippe ei enää jaksa, kun Kawakin lähti. Se luotti kaikessa Kawaan, lenkilläkin kulki kyljessä kiinni. No, katellaan päivä kerrallaan.
Voiko elämä oikeasti olla vain murheesta murheeseen siirtymistä??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti